keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Yhden sanan kotikaupunki

Jos sinun pitäisi kertoa yhdellä sanalla, millainen on hyvä kotikaupunki, mikä sana se olisi?

Itse vastaan: välittävä.

Hyvässä kotikaupungissa ihmiset välittävät toisistaan ja ympäristöstään. He ymmärtävät, että jokaisella ja kaikella on merkitys ja tarkoitus. Tekojen ja tekemättä jättämisten seuraukset osataan ja halutaan nähdä, ja niistä kannetaan vastuu. Kaikki ei kuitenkaan ole täydellistä unelmaa, vaan virheitä tapahtuisi ja mokaaminen on sallittua. Mutta kaikesta opittaisiin jotain. Ihmiset haluavat toimia toistensa hyväksi, koska välittävät ja koska välittäminen on ihmisen perusominaisuus.

Tämän pohdinnan kirjoitin vuosi sitten ja teksti päätyi Vihreän Liiton kaupunki- ja kuntavision loppusanoiksi. Pian sen jälkeen vision pohjalta laadittiinVihreiden kuntavaaliohjelma.

Olen ehdokkaana kuntavaaleissa edistääkseni etenkin hyvää kuntataloutta, mielenterveyttä ja kulttuuria, koska ne ovat tehokkaita välittämisen työkaluja. Talous antaa varaa toimia, mielenterveys voimaa jaksamiseen ja kulttuuri sisältöä elämään.

littäminen on mahdollisuuksien näkemistä. Lista Karkkilan mahdollisuuksista on pitkä. Näistä voidaan aloittaa: Karkkilan tuotteistaminen, kulttuurin hyödyntäminen, kiertotalouden, korjausrakentamisen, matkailun ja ammattikoulutuksen kehittäminen, mielenterveys- ja muiden sote-palveluiden saatavuuden parantaminen, työllistävien ja yrittäjyyttä edistävien hankkeiden lisääminen.

Olen tehnyt pitkän uran yrittäjänä ja tiedän miten tärkeää on nähdä mahdollisuuksia, vaihtoehtoja. Kun jokin asia ei onnistu, on vaihdettava suunnitelmaa, joskus ammattia myöten.

Toimittajana tiedän, että on uskallettava tarttua vaikealtakin tuntuviin asioihin ja terapeuttina tiedän että vaikeidenkin asioiden kanssa voi elää. Jopa kohtuullisen hyvän elämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti